Kehityksellisen kielihäiriön perimmäinen luonne on puhututtanut tutkijoita pitkään. Kielihäiriön taustamekanismeista onkin useita erilaisia näkemyksiä (mm. Leonard, 2007). Näkemykset kuntoutettavan häiriön luonteesta voivat myös vaikuttaa toimintaamme, olemmepa omista näkemyksistämme tietoisia tai emme (Tarvainen, 2025).

Kehityksellisen kielihäiriön luonne, tai se millaiseksi sen ajattelemme, voidaan karkeasti jakaa kahteen (Leonard, 2007). Osa teorioista esittää, että kyseessä olisi kielen häiriö eli lapsella olisi puutteita kielen sääntöjen tunnistamisessa ja käytössä. Toiset teoriat esittävät, että kyseessä olisi prosessoinnin häiriö eli lapsen vaikeudet eivät rajoittuisi vain kieleen vaan haasteita olisi myös havainnoinnissa, työmuistissa ja korkeamman tason prosessoinnissa. Nykynäkemys kehityksellisen kielihäiriön luonteesta on linjassa sen kanssa, että vaikeudet eivät rajoitu vain kieleen vaan niitä esiintyy myös prosessoinnissa (Kunnari & Laasonen, 2022).

Eräs näkemys kielihäiriön luonteesta on se, että vaikeudet aiheutuisivat pääosin auditiivisen prosessoinnin haasteista. Kielihäiriöiset lapset eivät ehtisi prosessoida kuulemaansa tarpeeksi nopeasti, mikä vaikeuttaisi kielen kehitystä. Tähän ajatukseen nojaten lasten auditiivista prosessointia on pyritty vahvistamaan mm. keinotekoisesti hidastettua puhetta kuunteluttamalla. Tämän auditiivisen prosessoinnin harjaantumisen on ajateltu vahvistavan kielellisiä taitoja. Tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että auditiivista prosessointia, tai kielen prosessointia ylipäätään, ei voi harjaannuttaa siten että se vahvistaisi kielellisiä taitoja (Aksayli ym., 2019; Sala ym., 2019; Strong ym., 2011). Tällainen siirtovaikutus yhden taidon harjaannuttamisesta toisen taidon vahvistumiseen ei siis vaikuta mahdolliselta. Meidän tuleekin kuntouttaa kohdennetusti niitä osataitoja, joissa lapsella on vaikeuksia (Frizelle & McKean, 2022). Samoin lapsen kommunikointiympäristön muokkaus (Roberts & Kaiser, 2011) ja kompensoivien strategioiden opettaminen (Aksayli ym., 2019) on perusteltua

Toinen prosessointiin liittyvä näkemys kehityksellisen kielihäiriön luonteesta on Procedural Deficit Hypothesis (Ullman & Pierpont, 2005). Sen mukaan kielihäiriöisillä lapsilla olisi vaikeuksia proseduraalisessa eli implisiittisessä muistissa. Tästä johtuen implisiittinen eli automaattinen tai tiedostamaton oppiminen olisi kielihäiriöisille lapsille vaikeaa. Siksi kielihäiriöiset lapset eivät oppisi kieltä käytön myötä samalla tavalla kuin tyypillisesti kehittyneet vertaisensa. Deklaratiivinen muisti olisi kuitenkin vaurioitumaton, jolloin eksplisiittinen eli tietoinen oppiminen onnistuisi normaalisti. Mikäli näkemyksemme kehityksellisestä kielihäiriöstä vastaa tätä hypoteesia, korostuvat menetelmien valinnassa eksplisiittiset keinot eli lapsen tekeminen tietoiseksi harjoiteltavista asioista sekä niihin liittyvistä säännöistä esimerkiksi sanamerkityksiä tai kielioppisääntöjä opettamalla. Tällöin oppiminen nojaisi siis häiriöttömään deklaratiiviseen muistiin. Tähän tietoiseen opettamiseen perustuvat menetelmät on todettu tehokkaiksi (mm. Ebbels, 2014).

Nämä esimerkit kehityksellisen kielihäiriön oletetuista taustamekanismeista osoittavat, kuinka näkemyksemme häiriön luonteesta vaikuttavat siihen, mitä kuntoutuksessa päätämme tehdä. Siten näkemyksemme ja siihen liittyvät valinnat toimintamme suhteen ovat myös yhteydessä kuntoutuksen vaikuttavuuteen.

On siis syytä olla tietoinen omista näkökannoista ja siitä, miten ne oman toiminnan kautta vaikuttavat asiakkaidemme kuntoutustuloksiin.

Iloa ja varmuutta työhösi!

Lähteet:

Aksayli, N. D., Sala, G., & Gobet, F. (2019). The cognitive and academic benefits of Cogmed: A meta-analysis. Educational Research Review, 27, 229–243. https://doi.org/10.1016/j.edurev.2019.04.003

Ebbels, S. (2014). Effectiveness of intervention for grammar in school-aged children with primary language impairments: A review of the evidence. Child Language Teaching and Therapy, 30(1), 7–40. https://doi.org/10.1177/0265659013512321

Frizelle, P., & McKean, C. (2022). Using Theory to Drive Intervention Efficacy: The Role of Dose Form in Interventions for Children with DLD. Children, 9(6), 859. https://doi.org/10.3390/children9060859

Kunnari, S., & Laasonen, M. (2022). Kehityksellinen kielihäiriö. Teoksessa Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. (s. 88–104). PS-Kustannus.

Leonard, L. B. (2007). Processing limitations and the grammatical profile of children with specific language impairment. Teoksessa Advances in Child Development and Behavior (Vol. 35, s. 139–171). Elsevier. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-009735-7.50009-8

Roberts, M. Y., & Kaiser, A. P. (2011). The Effectiveness of Parent-Implemented Language Interventions: A Meta-Analysis. American Journal of Speech-Language Pathology, 20(3), Article 3. https://doi.org/10.1044/1058-0360(2011/10-0055)

Sala, G., Aksayli, N. D., Tatlidil, K. S., Tatsumi, T., Gondo, Y., & Gobet, F. (2019). Near and Far Transfer in Cognitive Training: A Second-Order Meta-Analysis. Collabra: Psychology, 5(1), 18. https://doi.org/10.1525/collabra.203

Strong, G. K., Torgerson, C. J., Torgerson, D., & Hulme, C. (2011). A systematic meta‐analytic review of evidence for the effectiveness of the ‘Fast ForWord’ language intervention program. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 52(3), 224–235. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.2010.02329.x

Tarvainen, S. (2025). Oral language comprehension interventions for children with or at risk for (Developmental) Language Disorder and factors associated with their efficacy [University of Helsinki]. https://helda.helsinki.fi/items/1829274e-f766-4032-917a-e0606c740498

Ullman, M. T., & Pierpont, E. I. (2005). Specific Language Impairment is not Specific to Language: The Procedural Deficit Hypothesis. Cortex, 41(3), 399–433. https://doi.org/10.1016/S0010-9452(08)70276-4